English   |   Suomi
www.motocaching.net
New here? Consider registering. It's easy and free! There are lots of features for registered users.

Motorcycle ride details

Click on picture for larger view

Paraisten kalkkikivilouhos

    
Merihenkisen keskustan tuntumassa oleva louhos ja pieni teollisuusmuseo.
A cache by : Maaemo

Found 16 times (last time was 10/11/2018 (d/m/y) )


4.0 (11 ratings)

Address : Koulukatu 12, Parainen, Finland     Google maps

Paraisilla on louhittu kalkkikiveä jo 1600-luvulta saakka. Joidenkin arvioiden mukaan jopa 1300-luvulta alkaen. Itse kiviaines on kuitenkin aika paljon vanhempaa. Sillä on ikää n. 1900 miljoonaa vuotta.

Teollisen mittakaavan louhinta aloitettiin 1800-luvun loppupuolella ja sementin valmistus 100 vuotta sitten.

Kun avolouhoksen aloittamisesta on aikaa satoja vuosia ja kiveä louhitaan nykyäänkin pari miljoonaa tonnia vuodessa, ei ole ihme, että alueelle on ehditty louhia melkoinen monttu.

Kuvassa näkyy vain pieni osa louhoksesta, jonka kokonaispituus on pari kilometriä ja keskimääräinen leveys 500 metriä. Kyseessä on siis kokonaisuudessaan avolouhos, jonka syvin kohta on 100 metriä meren pinnan alapuolella. Sen alapuolella on vielä kiven murskaamo ja 250 m meren pinnan alapuolella on pumppaamo.

Kätkö johdattaa sinut näköalapaikalle louhoksen koillispuolelle. Muitakin näköalapaikkoja alueelta kyllä löytyy. Tällä kyseisellä näköalapaikalla vain parkkipaikka on soraa ja kävelymatka on vain n. 20 m. Toki jotkut ovat pyöränsä näköalapaikalle asti ajaneet (kapea kävelytiemäinen soraväylä, jossa ei kuitenkaan ajokieltomerkkejä ole, emme kuitenkaan kehoita kokeilemaan kuinka luvallista ajaminen oikeasti on).

Kätkön näköalapaikalta hieman lounaaseen on toinen näköalapaikka teollisuusmuseon yhteydessä. Osoite Kaivostie 1. Sinne joutuu jättämään pyörän soraparkkipaikalle ja kävelemään n. 50 m museolle ja sitten museon pihan läpi itse näköalapaikalle. Täältä ei ole ihan yhtä hieno näköala kaivokseen kuin kätkön merkkaamalta paikalta, mutta jos haluaa tutustua museoon samalla niin myös tällä näköalapaikalla käynti lasketaan kätköllä käymiseksi. Kätkön kuva on otettu tältä museon näköalapaikalta (pleksi).

Jos jää vaivaamaan, että mitä oikeastaan ovat poltettu ja sammutettu kalkki, niin lyhyt selostus aiheesta löytyy Wikipediasta


Teollisuusmuseon kotisivuilta voi tarkistaa aukioloajat ja hinnat (Open in a new window.)

Condition for logging the find

Käy ihailemassa monttua joko kätkön merkitsemältä tai museon näköalapaikalta.

Published :  04/07/2014 (d/m/y) 10:34

Please note that it is possible that the information on this page is not accurate or not up to date. Rules or regulations that are not mentioned here may apply when visiting the place or the conditions on the location may have changed.

Found it? Comment?

  • Log 'found it' or comment...